torstai 28. kesäkuuta 2007

Ahvenanmaa - Here we come!

Puhuin juuri serkun kanssa puhelimessa Ahvenanmaan matkasta. Serkulla oli muutama ehto koskien matkan kestoa ja reittiä, joista päästiin yksimielisyyteen. Yksityiskohtien selvittyä serkku oli jo valmis sopimaan päivästäkin! Hänellä alkaa pitkä, kuuden päivän vapaa maanantaina, joten pääsemme lähtemään tiistaiaamuna. Matkustamme laivalla Maarianhaminaan ja lähdemme sieltä pyöräilemään saaria ympäri. Viivymme vähintään 3-4 päivää. Jos ilmat ovat oikein hyvät, mikään ei estä minua vielä jäämästä senkin jälkeen rundaamaan, mutta serkun on palattava töihin sunnuntaiksi.

Olen todella onnellinen ja innoissani! Tätä minä toivoin tältä kesältä! Saaristoreissua mukavassa seurassa. Toiveet voivat käydä toteen!

Viime viikolla piipahdin kirjakaupassa ja ostin Ahvenanmaan ja Turun saariston ulkoilukartan. Karttojen normaalihinnat ovat melko huimia; kyseinen kartta maksoi 18 euroa. Viime kesänä kävi tuuri ja sain ostettua useamman Fillarioppaan pienellä hinnalla Kirjatorilta. Yritin myös tänä kesänä käydä katsomassa, mutten löytänyt sieltä juuri mitään karttoja. Kirjastossani ovat kuitenkin nyt Turun saariston, Kuninkaantien sekä Härkätien Fillarioppaat odottamassa käyttäjäänsä.

tiistai 19. kesäkuuta 2007

Poljinavaimelle töitä

Vihdon taas pyörän selässä. Ilmat ovat olleet pyöräilyyn kehnot. Tuulista ja sadetta. Tänään poljin työpaikan kautta keskustaan ja sieltä työpäivän päätyttyä kotiin. Matkaa kertyi 17,5 kilometriä. Mittarin totaalilukema on 160 kilometrissä. Hiljalleen sitä matkaa kuitenkin kertyy lisää. Jos tänä kesänä pääsen edes liki 1000 kilometriä, olen tyytyväinen.

Nyt, kun vannepulmat ovat ohi, alkoi toisesta polkimesta kuulua napsetta. Edellisen kerran kuulin saman äänen viime kesän pyöräreissun alussa välillä Turku - Naantali. Silloin kävin näyttämässä pyörääni Naantalin VG-varaosa Oy:ssä, jonka palvelu osoittautui loistavaksi! Vian määritelmä oli löystynyt poljin. Kiristyksen jälkeen loppui napse. Meitä palvellut ystävällinen herra ei lähtiessämme suostunut ottamaan maksua palvelustaan. Lupasimme mainostaa paikkaa ja sen hyvää palvelua vastaantulijoille, jotta liike saisi joitain maksaviakin asiakkaita.

Keväällä huollon yhteydessä vaihdoimme ystäväni kanssa vanhat polkimet uusiin Shimanon combo-polkimiin. Luultavasti kiinnitys on löystynyt ajaessa, joten polkimia on kiristettävä. Avuksi tulee poljinavain. Ostin sellaisen viime keväänä täydentäessäni huoltovälineitten arsenaalia.

Taas tulee vähän vajaan viikon tauko polkemiseen sillä lähden jo huomisaamuna pois kaupungista ja juhannuksen viettoon. Toivon myös pääseväni serkun kanssa keskustelemaan Ahvenanmaan reissun kohtalosta. Voi kuinka toivon, että se tulee toteutumaan!

Pyöräreissu 2006 Turun saaristossa



perjantai 15. kesäkuuta 2007

Pyörämatkailua

Liekö aamun postauksessa mainitsemani Pyöräilyvuoden ansiota, että pyörämatkailu on tänä vuonna saanut enemmänkin huomiota mediassa. Eräs Hesarin blogi on roikkunut omissa suosikeissani, nimittäin Soininvaaran blogi Pyörällä Välimerelle. Yle Teksti-TV:n kuntoliikuntasivut puolestaan seuravat Matti Rämön matkaa Pakilasta Saharaan, jonne Rämö saapunee heinäkuun puolenvälin tienoilla. Rämön matkaa kuvitettuna voi seurata myös Cira Almentin sarjakuvista sekä Rämön valokuvista.

Pyörämatkalle ei kuitenkaan aina tarvitse lähteä niin kauas, kuin edelliset kaverit ovat suunnanneet. Suomesta löytyy monia hyviä ja hienoja pyörämatkailukohteita. Nyt parhaat kohteet on koottu helpoksi paketiksi uudelle Pyöräillen Suomessa -sivustolle, jota ylläpitää Pyöräilykuntien verkosto ry.

Viime kesänä Turun saaristossa matkailleena en voi olla nostamatta sitä tässä yhteydessä esiin erittäin suositeltavana pyörämatkailukohteena. Parhaimmillaan saaristolaisuuden kohtasimme pienellä Norrskattan saarella (kuvassa), jolla yövyimme vierasvenesataman pienessä (leikki)mökissä. Nautittavia maisemia, meri-ilmaa, voimien koettelua, selviytymistä ukkoskuurossa eksymisestä ja paljon muuta jäi matkasta muistoihin.

Turun saaristoon suuntaavalle matkailijalle suosittelen Pyöräilijän GT-kartta 1:stä, joka suurin piirtein piti kutinsa viime vuonna muutamia yöpymispaikkoja ja ravintoloita lukuunottamatta. Fillarioppaan tiedot reitin kunnon suhteen olivat epäpäteviä, mutta palvelut hyvin lueteltu. Lauttojen aikataulut löytyvät hyvin netistä tai aikatauluvihkot voi tilata Turunmaan seudun matkailuinfosta. Samalla sivustolla voit tilata tai ladata esitteet tai tehdä virtuaalimatkan saaristoon.

Toukokuun puolella tapasin serkkuani, jonka kanssa aloimme tehdä alustavia suunnitelmia tämän kesän pyöräilyreissusta. Suunnaksi on tarkoitus ottaa Ahvenanmaa. Heinäkuu on myös tänä vuonna lomakuuni ja vielä on aikaa suunnitella. Toistaiseksi en ole vielä varannut lomalle mitään menoa toiveissa tämä reissu. Pitäkää peukkuja siis!

Ai niin, pyörämatkalle voi printata tukimateriaaliksi mukaan urheilupsykologi Veltto Virtasen vinkit vaikeiden hetkien varalle.

Puhkeamaton rengas reissuun

Pyöräilyvuosi 2007 oli esillä Aamu-TV:ssä. Pyöräillään-sarja on miellyttävästi siirtynyt kesäaikataulussa esitettäväksi varttia yli kuudesta klo 8.13. Tänään pyörämatkailua harrastava pariskunta kertoi reiteistään ja kokemuksistaan polkuvoimin tehdyiltä reissuiltaan. Pariskunnan mies neuvoi lopussa ostamaan pistosuojatut renkaat, sillä esimerkiksi Helsingissä lasimurska kuuluu nykyään luontoon... Tunnetuimpia pistosuojattuja eli ns. puhkeamattomia renkaita ovat ehkä Schwalbe-renkaat. Bike Planet mainostaa kuvastossaan puhkeamatonta Marathon Plus -yleisrengasta hintaan 39 e/kpl. Kallista lystiä, mutta säästänee hermoja ja aikaa pyöräreissussa.

tiistai 12. kesäkuuta 2007

Joka tytön must have -työkalu

Viime kesänä ostettuani uuden pyörän päätin ostaa myös jonkun työkalun, jolla pääsen säätämään ruuveja ja kuusiokoloja. Marssin sisään Intersporttiin ja ostin itselleni Sigma Sportin Pocket Tool PT14 -monitoimityökalun. Siinä on suunnilleen kaikki, mitä tarvitsee pienimuotoisessa pyörän pikahuollossa vaikka sitten tienpäällä tai kotipihassa. Ainoa, mitä tähän työkaluun ei ole integroitu on ketjukatkaisija, joka sekin löytyy monista nykyisistä monitoimityökaluista.

Eilen illalla tajusin, että tuossa työkalussa on myös se Spoke Wrench eli työkalu pinnojen kiristämistä varten. Työkalu löytyy toisen rengasraudan syrjästä, kolme eri kokoista hahloa. On kolme eri kokoista lenkkiä, ristipää- ja talttameisseli ja seitsemän eri kokoista kuusiokoloavainta. Painoa työkalulla on 200 grammaa. Kulkee hyvin mukana pyörälaukun sivutaskussa tai satulalaukussa. Voin suositella. Toisaalta kokemuksia muista vastaavista - tai työkaluista yleensä - ei kovasti ole aiemmin ollut. Vasta tänä viimeisen vuoden aikana olen alkanut hankkia omaan kaappiini vähän laajempaa työkaluarsenaalia vasaran kaveriksi.

Vamma

Useammin kuin asfaltti-ihottumaa pyöräily aiheuttaa mustelmia eri paikkoihin. Tässä yksi mehevä, jonka aiheutti ilmeisesti pyörän sarvi osuessaan vauhdilla vatsaan.

Posted in Dummy the mobile

maanantai 11. kesäkuuta 2007

Työmatkasykettä

Työmatkaa on noin 6,3 kilometriä, joten päivässä ilman poikkeamista kertyy 12,6 kilometriä ajoa. Tämän iltapäivän harjoitustiedot kotimatkalta näyttävät tyystin erilaisilta kuin eiliset. Vain 40 s. sykealueella 3. Alkaa yhteenveto näyttää normaalimmalta, kuin eiliset korkeat sykkeet.

Pääsin töissä ylpeästi esittelemään asfaltti-ihottumiani eilisistä kompuroinneista. Klossit on löysällä, mutta vielä pakkaa unohtumaan, että ne pitäisi irrottaa ennen pysähtymistä. Usein toinen jaloista unohtuu. Annan itselleni aikaa. Harjoitus tekee mestarin, eikö?

Maaginen työkalu

Tapasin ystäväni työpäivän jälkeen pyörän säätämisen merkeissä. Kippasin pyörän ylösalaisin ja kaveri alkoi pyöritellä takarengasta arvioivan katseensa alla. En tiedä millaiseksi kuvittelin pinnojen kiristämiseen käytettävän työkalun, mutta en ainakaan sellaiseksi, millainen se lopulta oli.

Kireyttä säädettäessa pinna laitettiin työkalun oikean kokoiseen hahloon ja kiristettiin. Pieniä kiertoja, ei kokonaisia kierroksia vaan ina suuntaansa. Ja sitten toista puolta, kunnes vanne oli suorassa.

Jos pinnojen kiristys ja vanteen säätö tehtäisiin ohjekirjan mukaan, siihen luultavasti kuluisi reippaasti enemmän aikaa ja tupakkaa. Ohje siihen löytyy Park Toolin sivuilta. Lisäksi tarvittaisiin arsenaali muita maagisia työkaluja, joiden valikoima löytyi samoilta sivuilta.

Fillari-lehden sivuilta löytyy ohje koko kiekon puolaamiseen (ohjeet I ja II) alusta lähtien eli tavismaisesti vanteen ja pinnojen kasaamisesta omakätisesti osista. Ehkä aika pro-hommaa, mutta voihan tuollaisesta jotain periaatteita oppia ymmärtämään, jos jaksaa lueskella. Pinnojen kiristelystä on käyty myös Fillari-lehden foorumilla keskustelua.

Niin ja maagisen työkalun nimi on Spoke Wrench.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2007

Satanen viikossa

Päivä on ollut ulkoiluntäytteinen. Puolen päivän jälkeen menin pihalle säätämään klossien kiinnikkeitä polkimissa. Käyttöä harjoitellessa niiden pitää olla riittävän löysällä, jotta oppii irrottamaan jalan polkimesta. Myöhemmin tekniikan tullessa tutuksi ja irrotuksen automatisoituessa kiinnikkeiden jousta voi kiristää.

Kävin läheisellä suoralla pyörätiellä kokeilemassa tekniikkaa ja totesin sen melko helpoksi. Kiinnikkeiden ollessa löysällä kenkä kuitenkin pääsee heilumaan, mikä ei ollut kovin tukevan tuntuista. Päätin kirstää jousta niin, että heiluminen loppui. Edelleen kun harjoittelin irrotusta, se onnistui hyvin.

Iltapäivällä poljin ystävän luokse Arabiaan ja lähdimme yhdessä käymään Pikkukoskella. Vaikka ennen asuin Arabiassa itsekin, en ollut edes tiennyt Pikkukosken uimarannan olemassaolosta. Nyt tiedän. Varsin mukavan oloinen paikka ihanien suurten kallioiden suojaamassa poukamassa. Lenkki kotoa Arabian kautta Pikkukoskelle ja takaisin Arabiaan kesti n. 40 minuuttia.

Hämmentävää polarpersonaltrainer.comista otetuissa tämänpäiväisissä harjoitustiedoissa on se, että kaikissa neljässä pätkässä, jotka otin Polariini talteen olen ollut suurimman osan ajasta sykealueella 3. Näin ei ole yleensä aikaisemmin käynyt. Johtuuko sykkeen kohoaminen tehostuneesta polkemisesta eli klosseista? Moiselle voisi olla selityksenä myös krapula, mutta sen mahdollisuutta ei ole. Täytyy tarkkailla jatkossa, miten sykkeet kehittyvät. Pitäisi ainakin kunnon nousta kohisemalla.

Lähtiessämme paluumatkalle Pikkukoskelta onnistuin ensimmäisen kerran kaatumaan, kun vasen jalka ei irronnutkaan polkimesta. Vauhtia ei ollut ja kaaduin kyljelleni ruohikolle. Ei sattunut. Vain ylpeyteni koki kolauksen. Lähtiessäni Arabista kohti keskustaa onnistuin sitten koheltamaan itseni nurin toisen kerran, tällä kertaa asfaltille, mutta jälleen hyvin hiljaisessa vauhdissa. Jälkiä kuitenkin tuli; kyynerpäähän, polveen ja sääreen vähän asfaltti-ihottumaan. Mutta sehän kuuluu kesään, eikö? Pysähdyin suosiolla löysäämään kiinnikkeen jousta ja polkemaan lopun illan vähän huteranoloisilla kiinnityksillä. Keskustassa ei parane säheltää ja kaatuilla, tai kohta jää jonkun yliajamaksi.

Keskustareissu sujui klossiongelmitta - onneksi. Ongelmana pyörässä ovat tällä hetkellä jarrujen säädöt ja takarenkaan parin millin heitto. Eräs miespuolinen ystäväni lupautui rihtaamaan takapyörän, jos menen käymään. Se muuten tuli pyytämättä ja yllättäen, enkä sitten voinut millään kieltäytyä tarjouksesta... ;)

Tälle viikolle asettamani tavoite 100 kilometriä viikon aikana tuli ylitettyä 10 kilometrillä. Ei voi muuta, kuin olla tyytyväinen.

lauantai 9. kesäkuuta 2007

Polkupyörän huolto for dummies

Huolimatta siitä, että olen nainen, vakaa aikomukseni on opetella huoltamaan omaa pyörääni. Usein naispuoliset käyttävät viehetysvoimaansa hyväkseen saadakseen viattoman kaksilahkeisen lankeamaan koukkuunsa ja tekemään pyörähuollon naisen puolesta. Ihan hyvä taktiikka, mutta en halua itse olla sillä tavalla riippuvainen toisista ihmisistä.

Aiemmin keväällä kävin lyhyessä Hepo ry:n järjestämässä huoltokoulutuksessa, jossa mm. avattiin kasetti ja rasvattiin takarenkaan laakerit. Huh. Siitä juuri mitään jäänyt lopulta mieleen, sillä olivat sen verran monimutkaisia toimenpiteitä. Eniten hyödyin koulutuksen jälkeen saamistani huoltolinkeistä. Siksipä jaan ne nyt myös teille.
Polkypyörän huollosta voi kysyä neuvoa ja lukea keskusteluja mm. Lisää linkkejä voi jättää kommentteihin.

Vihdoin vauhdissa

Vuoden 2007 pyöräilykausi on kohdallani vihdoin alkanut. Viikon sisällä mittariin on kertynyt noin 80 kilometriä lähinnä työmatka-ajoa. Vielä aikaisin keväällä oli tarkoitus, että ensimmäinen harjoitusetappi olisi 10.6. ajettava Likkojen pyöräilyn 70 kilometrin lenkki, mutta nyt ei harjoitusta ole tarpeeksi alla, että sitä voisi huomenna lähteä ajamaan. Lisäksi pyörän takavanne kaipaa rihtausta, sillä jarrupalat ottavat säätämisestä huolimatta jatkuvasti kiinni vanteeseen. Toisaalta, Likkojen pyöräilyssä olisi myös 40 kilometrin lenkki, jonka varmasti jaksaisi polkea ilman harjoitteluakin. Jään vielä harkitsemaan lähtöä.

Olen loppuviikon aikana selvitellyt rihtauksen hintoja eri pyörähuolloissa. Kalliopyörä lupasi tehdä homman 20 eurolla alta alle -palvelulla, Bike Company taas pulittaa työstä 25-30 euroa riippuen siitä, viekö pelkän renkaan vai koko pyörän.

Pyörän keväthuollon tein jo hyvissä ajoin huhtikuussa yhdessä miespuolisen kaverini kanssa. Vaihdoimme polkimet Combo-lukkopolkimiin, säädimme etu- ja takajarrut sekä takavaihtajan ja tarkistimme ketjujen öljytilanteen. Apuna huollossa oli tietysti myös Tunturin huoltokirja.